We can do it!

Alusta asti on ollut päivänselvää, että meidän perheessämme Jupiteria tulevat ajamaan muutkin kuin Kippari. Vaikka veneen kannella onkin ihanaa päivänkakkara korvan takana siemailla kuohuvaa, kyllä hauskempaa on se, että pystyy hallitsemaan veneen - myös naisporukassa.

Ensiaskeleen Jupiterin päällikkyyteen otin viime kesänä, kun ajoin Jupiterin Jussaröstä Tammisaareen kaverin kanssa. Miehet menivät toisella veneellä. Saattoivat vähän epäillä, ettei siitä mitään tule. Tuli siitä. Rantautuminen toki jännitti ja jännittää edelleen jos tuulee, mutta harjoitus tekee mestarin. Jupiter on tähän saakka totellut naisen kättä ihan yhtä kauniisti kuin miehen.

Kippari purjehtii erään veneen kisamiehistössä ja väkisinkin tulee joitakin kauniita iltoja ja viikonloppuja, jolloin meidän on päästävä vesille nais- ja lapsivoimin. Maakrapuna on kauheaa kärvistellä, jos on kaunis veneilysää. Toisaalta lapsilla ei vielä ole riittävästi voimaa ja ulottuvuutta siihen, että voisimme rantautua kolmisin. Niinpä päätin alkaa kasaamaan Jupiterin naisistoa, jolla pääsemme vesille silloinkin, kun Kipparilla on mukamas tähdellisempää menoa. Onneksi ystäväpiiristäni löytyy reippaita ja toimintakykyisiä säänkestäviä naisia, joilta homma käy. Kaikki olemme kokemattomia veneilijöitä, mutta asennetta löytyy.

Kuluneella viikolla pidimme kesän ensimmäiset naisistoharjoitukset kahden naisen voimin. Minä puikoissa, A kansinaisena. Kippari ja lapset olivat mukana ihan vain matkustajan roolissa. Tai no, Kippari neuvoi kansinaista köysien kanssa hiukan - mikä ensikertalaisen kyseen ollessa olikin toki paikallaan.

 

Seuraavana päivänä otettiin seuraavat naisistotreenit, nyt kaksin M:n kanssa. Sielua hiveli, kun erääseen laituriin (kieltämättä sillä kertaa aika nätisti) lipuessamme kaksi tuntematonta herrasmiestä kommentoivat: "Sulavasti ne tulee." Kiitos tästä arvokkaasta kommentista, se valoi uskoa!

Hienosti siis noista harjoituksista selvittiin. Ei se laituriin ajo aina aivan helppoa noviisille ole, siis jos täytyy venettä ahtaissa paikoissa pyöritellä. Ja etenkin jos tuuli painaa venettä. En ole ennen edes ajatellut, millainen voima kevyelläkin tuulella on. Kyllä se venettä vie, jos kuski on kuutamolla. On tiedettävä, mitä tekee - ja milloin. Kun kokemusta on vähän, täytyy kaikki miettiä ennalta vaihe vaiheelta niin ruorissa kuin kannellakin. Uhkarohkeisiin älyttömyyksiin ei lähdetä. Jos ei mene ekalla, otetaan rauhassa uusi lähestyminen. Niin se käy.

Tuulen vaikutusta veneeseen pitää opetella, samoin vaihteiden käyttöä. Autolla ajo on vähän erilainen homma, kun siinä on kätevä pieni lisävaruste: jarrut. Veneen käsittely vaatii eri tavalla ennakointia. Ei sitä tuulessa käsivoimin pidellä.

Mutta ennakoinnin taitohan meillä naisilla on hallussa. Lasten kanssa sitä on kyllä tullut harjoiteltua. Eli nainen voi olla ihan yhtä hyvä veneen päällikkö kuin mieskin. Harjoittelusta se vain on kiinni. We can do it!

Terassilla nostettiin ansaitut maljat kesän ensimmäisille naisistotreeneille.

Symppis harvinaisuus

- Harvinaisuus.
- Ainoa laatuaan - eikös melkein ainakin?
- Hyvä vene - ja nättikin vielä.
- Ai tuo on SE vene.
- Olen nähnyt tuon monta kertaa.

Tällaisia kommentteja Jupiter on kerännyt paljon sinä aikana, kun se on ollut meidän omistuksessamme. Miksikö? Sitä ihmettelin itsekin aluksi, kunnes tapasimme Albatrosseja valmistavan Syrjäsuon veistämön herrat venemessuilla ja he kertoivat, että näitä puisen kajuuttarakenteen omaavia Albatross kakskutosia on heidän laskujensa mukaan olemassa vain kaksi yksilöä.

Kun vene tuli meille, ei Albatross 26 ollut itsestään selvä vaihtoehto. Eikä vene ylipäätään. Ei meidän pitänyt mitään venettä silloin ostaa. Piti käydä kavereiden mukana veneilemässä kauniissa lähisaaristossa. Sitten kävi, niinkuin kävi. Katselin laiturissa olevia veneitä ja kiinnitin huomiota yhteen erityisen sympaattiseen ja nätissä kunnossa olevaan. Valoisat tilat näyttivät kivoilta - makuupaikkoja perheellemme riittävästi kahdessa kajuutassa, kompaktit mutta toimivat "oleskelutilat" jotka saa suljettua sadekelillä ihan oikeaksi lämpimäksi ja kuivaksi sisätilaksi, siistit kauniit patjat, hyvin myös ulkotilaa ja pressukaan ei ollut ruman värinen. Hyvällä maulla kunnossa pidetty. Vene jäi mieleen.

Viikko tai kaksi, niin saimme veneilevältä ystäväperheeltä puhelun: "No nyt se teidän ihailemanne vene on myynnissä." Niin meille siis tuli vene. Heräteostos, joka ei ole yhtään kertaa kaduttanut. Ei hetkeäkään. Tuli puolivahingossa perheeseen Hyvä Vene.

Entäs se puinen kajuuttarakenne? Miten se tähän liittyy?

Se tekee Jupiterista erityisen tunnelmallisen. Se liittyy fiilikseen, minkä tuo vene saa meissä edelleenkin aikaan. Se liittyy siihen hetkeen, kun ilta-aurinko saa Jupiterin loistamaan kuparinhehkuisena. Se liittyy siihen, että tuossa veneessä on hyvä hengittää myös aamuyöstä. Symppispisteisiin ja mieltä lämmittäviin kommentteihin, joita satelee vieraissa satamissa ja rantojen ohi lipuessamme.

Ja toisaalta... kyllä se liittyy siihenkin, että olemme onnellisia ettei veneen runko sentään ole puuta. Sitten se nimittäin olisi työläs.

Näin on hyvä.

Maa - ilma - meri

Jupiterin vesillelasku oli jälleen kevään odotettu kohokohta. Jo muutamaa iltaa ennen h-hetkeä kannoimme veneeseen varusteita ja sisustimme kesäkotiamme käyttökuntoon. Voi, päästäisiinpä vesille jo! Veneen kyljet kiilsivät kuin peili, sisällä tuoksui puhtaalle, balsamicot ja oliiviöljyt oli aseteltu kauniisti etiketit suorassa maustekaappiin ja uudet talvella teetetyt patjat istuivat just eikä melkein. Tällaisen vaaka-merkkisen veneilijän näkökulmasta nämä ovat hirveän isoja ja tärkeitä asioita. Pitää olla aika ihanaa. Se on kivempaa sillä tavalla.

 Kerro kerro kuvastin, ken on maassa ahkerin...

Kyllä täällä kelpaa pötkötellä ja nukahtaa laineiden liplatukseen.Noin kasarisiniset nuo patjat eivät kyllä oikeasti ole, millä lie Flashdance-filtterillä kuvattu...

Aikaisin aurinkoisena aamuna nosturiauto ajoi pihaamme ja nosti armaamme zeppeliiniksi siniselle taivaalle. Pohjamaali näytti siltä, että Kippari on ollut millintarkkana siinäkin. Kelpasi!

Matka kohti kotisatamaa sujui joutuisasti ja pian vaihtui elementti maasta ja ilmasta mereksi. Jupiterin kanssa ei tarvitse jännittää, kelluuko se, mutta käynnistys talven jälkeen on aina oma hetkensä. Yanmar ei kyllä ole meitä pettänyt koskaan.

Ei se pettänyt tälläkään kertaa. On se kone! Muistan kun venettä ostettiin, arvoisa ystävämme Konemestari - joka itse työskentelee kaukana isoilla maailman merillä - totesi, että tuo on hyvä. Ja kyllä se on. Ei sillä, että itse noista koneista paljoakaan ymmärtäisin (Kippari vastaa meillä siitä puolesta), mutta jos ei ole ongelmia, se on hyvä. Ja sitten tuo kone myös näyttää aika kauniilta, eikö? Sekin on hyvä.

Tästä se alkaa!

Rakas Jupiterimme laskettiin vesille viikonloppuna. Veneilykausi alkoi vihdoin meilläkin. Samalla heräsi ajatus meriseikkailujemme kirjaamisesta päiväkirjan muotoon tänne, missä suolaisiin ja merituulen tuoksuisiin muistoihin on helppo palata.

Blogin nimeäminen oli helppoa. Venekesäthän ovat muistoissa aurinkoa ja suolaa, lämpimiä kallioita ja leppeitä kesäiltoja. Helteiset Bylandetin kuvat viime kesältä todistavat, että sitä se on oikeastikin, tämä vene-elämä. Ihan aina? No. Ei. Mutta toisaalta, mitäpä väliä sillä on.

 

Aika leppeät veneilykelit.

  

Oli niin kuuma, että merisuola kiteytyi rantakallioille...

...ja minimaalisen pienet katkaravut paistuivat kuumuudessa.

Kultainen kesäilta Bylandetin rannassa.