Ryövärisaaren basiliskit

Ensimmäinen viikonloppureissumme Siriuksella oli onnistunut sekoitus nollasta korkealle kohoavaa seikkailutunnelmaa ja silkkaa nautintoa.

Käynnistimme koneen pilvisen harmaana ja tuulisena lauantaiaamuna. Viikko oli ollut yhtä juhlaa: aurinkoinen ja lähes helteisen lämmin ja nyt pikkuisen otsalohkossa harmitti, että viikonloppu sitten näyttäytyi kaikessa koleanvärittömässä arkisuudessaan. Mikä neuvoksi? Sama kai, kun sisustusohjelmissa: mitä et voi peittää, korosta sitä. Päätimme siis kokeilla, mikä on fiilis, kun Sirius laukkaa vähän ulompana merellä kunnon aallokossa. Että tiedämme sitten.

Suuntasimme Halliluodolle. Valkoinen merten ratsumme kiidätti meidät sinne kirjaimellisesti laukaten tuota pikaa. Nyt ei pyllertäen rullattu, vaan edettiin väellä ja voimalla. Pikkukipparit vuoroin kiljahtelivat riemusta, vuoroin näyttivät hiukan siltä, että vähempikin riittäisi.

Kaasua alas...kiersimme Halliluodon rauhallisesti - ja pari muutakin luotoa samalla. Viime kesän huippuhetkiä muistellen toivoimme, että samalla näkisimme merellä koirankuonoisia kaljupäitä, mutta herrasväki Halli päätti pysytellä tällä kertaa piilosilla. Se oli pieni pettymys pisteeksi harmaan i:n päälle, mutta vastaavasti tunnelmaa kohotti hieno Siriuksemme, joka osoittautui luottopeliksi kuoppaisemmallakin merellä. Itse koin ruorissa hauskoja woooohooooo-hetkiä, kun pääsin pari kertaa sillä lailla surffiin, että nopeus kasvoi 2-3 solmua ihan itsestään. Oli hauskaa lasketella aallon reunaa alas tukka putkella. Hieno Sirius!

Railakkaan merireissun kuohuissa pohdimme, minne leiriytyisimme viikonlopuksi. Itätuuli motivoi meitä rantautumaan saareen, jota olemme aiemmin vältelleet, koska siellä viihtyvät niin monet muutkin. Nyt kuitenkin, lonkeronvärisenä lauantaina, väkeä ei näkynyt. Me kiinnittäydyimme kalliorantaan ja keitimme hyvät kahvit.

Myöhemmin saarta tutkiessamme toinen pikkukippareista teki hienon löydön. Rantakivikosta löytyi kookas, täydellisen ehjä rantakäärmeen nahka. Meille luonnontonkijoille löytö oli kiehtova. Jokainen suomu ja piirre - jopa silmänreiät - olivat täysin ehjinä näkyvissä. Emme vielä tienneet, että löytö oli viite tämän saaren upeasta piirteestä: valtavan tiheästä rantakäärmekannasta!

Myöhemmin sää alkoi lupailemaan parempaa ja saimme saareen viikonloppuseuraksi kaveriveneemme Leaninan. Olipa kivaa! Leanina on aivan vastikään tullut kaveriperheellemme ja heillekin retki oli veneellään ensimmäinen yöpyminen.

Leanina ja Sirius Ryövärisaaren rannassa

 Tähän aikaan vuodesta ehkä mikään ei maistu niin hyvältä, kun rantakallion nuotiogrillillä valmistettu ruoka. Tällä kertaa Siriuksella tarjoltiin jogurtti-minttumarinoitua kanaa, tabbouleh'ta ja baba ganoushia.

Illan aikana käärmeennahkoja löytyi saarelta lisää... ja vielä lisää ja lisää. Pari rantakäärmettäkin nähtiin, mutta se ei ollut mitään seuraavan aurinkoisen päivän basiliskiparaaatiin nähden. 

Auringon lämmittäessä sunnuntaina kelin saaren tuulettomalla länsirannalla bikinilukemiin, käärmeitä suorastaan kuhisi rantakivikossa. Lyhyen käärmesafarimme aikana näimme yhteensä 13 toinen toistaan upeampaa rantakäärmettä. Oli mustaa, vihreänharmaata ja sahalaitaa. Kaikilla kuitenkin selvästi havaittavat keltaiset tai räikeän oranssit korvalaikut. 

Omaksi onnekseen nämä käärmeet ovat äärettömän arkoja. Etenkin nuo sahalaitaiset yksilöt saattaisivat tulla väärinymmärreityiksi. Useimmat katosivat salamana, kun huomasivat meidät, muutama rohkeampi sihisi basiliskien kieltä. Mekin niitä ihaillaksemme liikuimme kuin intiaanit kiveltä toiselle hipihiljaa hiipien. Hetki oli hieno ja vaikuttava. Upeita luontokappaleita!

Rantakäärmeen tavallinen aikuispituus on 70–80 cm. Suomen ennätykseksi mainitaan 134 cm, mutta Keski-Euroopassa on tavattu jopa kaksimetrisiä yksilöitä. Naaraat kasvavat koiraita huomattavasti isommiksi. Keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät ovat rantakäärmeen paras lajituntomerkki.
Rantakäärmeen värityksessä on runsaasti perinnöllistä vaihtelua. Tavallisia värejä ovat oliivinvihreä, harmaanvihreä, ruskeanharmaa, mustanharmaa ja musta. Selässä voi olla kirjailuna erikokoisia tummia täpliä, joskus lisäksi kyljissä vaaleita pilkkuja tai tummia pystyraitoja. Nahanluonnin jälkeen rantakäärmeen värit ovat kirkkaimmillaan. Nopeasti katsottuna väritys saattaa joskus muistuttaa kyyn sahanteräkuviota, mutta käärme, jolla on keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät on aina rantakäärme. Harvinainen rantakäärmeen värimuoto on täysin musta, tällöin keltaisia täpliä ei näy. Rantakäärmeen silmäterä on kuitenkin pyöreä, toisin kuin kyyllä, ja silmien takana on suuria kilpimäisiä suomuja, mitkä ovat hyviä lajituntomerkkejä silloin, kun tunnistettava käärme on väriltään musta. Pää on selvästi pyöreämpi kuin kyyllä, jolla se on kolmiomainen. Rantakäärme on ruumiinrakenteelta solakka ja kapenee tasaisesti hännän kärkeen saakka, toisin kuin kyy, joka on tukeva ja lyhythäntäinen käärme.

 

Sunnuntaipäivä kului käärmeiden katselun lisäksi leppoisissa tunnelmissa. Minä otin ilon irti auringosta silokalliolla itseäni grillaten, miesväki harrasti leipien heittelyä, tarkkuusheittoa ja pikkukipparit myös kesän vihreintä hupia: leväsotaa. Muutamilta kompastumiskolhuiltakaan ei taistelun tiimellyksessä vältytty. Poikien jalat alkavat näyttää siltä, miltä pienten seikkailijoiden  jalkojen kesällä kuuluukin näyttää. Sitä lookkia ei hankita Pleikan äärellä tasolla 1 eikä 3, vaan saarissa, metsissä,  kallioilla ja puissa tasolta toiselle hyppien.

Tämä Ryövärisaaren viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja hieno reissu, josta jäi muistoksi aurinkoisia valokuvia, laastareita pieniin polviin ja yksi upea käärmeennahka, joka päätynee vitriinitauluksi muutaman muun hienon luontolöydön viereen.

Angry Birds-saaren seikkailu

Olipa kerran kaunis alkukesän ilta. Ehkä melkein ensimmäinen, jolloin tuuli loisti poissaolollaan ja ilma väreili lämpimänä. Teki mieli viettää aikaa merellä kirkkaansinisen taivaan alla, tai kuumilla kallioilla napa kiinni kivessä. Siltikin, vaikka eskari-ikäisten keskuudessa riehui Angry Birds-leffahuuma ja "ihan kaikki muut oli jo se nähneet!". Ei menty leffaan, mentiin merelle. Mukaan pyydettiin pikkukipparin kaveri, yksi heistä jotka leffan olivat jo nähneet.

 

Sirius rantautui kauniisti pienen pienelle saarelle, jolla ruohosipulit kukkivat ja kaikenkarvainen siivekkäiden joukko touhusi kuka mitäkin: yksi tepasteli ylväänä kallion laella, toinen jurotti pesässä muniaan hautoen. Kolmas uhitteli kaikille ihan vain varmuuden vuoksi. Jos siiven saisi puristettua nyrkkiin, tuon koviksen eleet olisivat olleet aika raggarimaisia. Ei sillä että häntä kukaan olisi lähestynyt. Muuten vaan pui nyrkkiä siellä.

Kunnes... seikkailun huumassa pojat eksyivät liian lähelle raggarilinnun reviiriä. Siinä siivenräpäyksessä tuo iso lintu, hanhi lajiaan, karkasi pikkukipparin kaveria kohti kauheasti hosuen ja kaakattaen. Saaren kallioilla nähtiin huima kilpajuoksu, joka onneksemme tällä kertaa päättyi ihmislapsen voittoon... Turvassa! 

Tilanne oli sikäli hyvä, että herrat seikkailijat kutsuttiin välittömästi Angry Bird-episodin jälkeen meheville rovioburgereille ja mehulle. Vihainen lintu unohtui ja mielen kuohunta tasaantui. Tunnelma korjattu.

Illemmalla saarelta kotisatamaan ajellessamme pikkukippari kavereineen nauttivat vauhdin huumasta ja lintuvälikohtauskin oli jo muuttunut veloista saataviksi. Pohtivat siinä tukat tuulessa hulmuten, että saarella tavattiin ihan tosi elämän Angry Birdsejä. Aika jännää. Niinkuin onkin.

Usein totuus on tarua ihmeellisempää.

Hyviä hetkiä laiturissa

Elämä on ollut vauhdikasta. Miten ihmeessä tämä toukokuu aina menee yhtä hektiseksi? Olisi ihanaa ehtiä istuskelemaan aurinkoisina iltoina puutarhassa kuuntelemassa mustarastaan liverrystä ja keskittyä kielojen ja syreenien huumaavaan tuoksuun. Tai kalliosaaren silokallioilla seuraten haahkojen ja lokkien kevätpuuhia. Mutta ei, kaikenlaista päättäjäisjuhlallisuutta, kevätturnausta, virkistyspäivää, retkeä ja kaudenpäätöskiirettä riittää.

Viime viikonloppuna ehdimme kuitenkin Siriukselle. Kipparilla oli suoritettavanaan kesän toinen väijy (nyt ne on hoidettu!) ja kotisatamassamme talkoot. Niinpä päätimme yöpyä veneellä koko poppoo. 

Hankimme pikkukippareille heidän elämänsä ensimmäiset ikiomat puukot. Voi sitä riemua, kun rannassa vuoleskeltiin taikasauvoja, kyniä ja aseita! Muutamia kesään kuuluvia, opettavaisia pikkuhaavereitakin koettiin. Tekemällä oppii. Saaressa pojat voivat opetella tekemään kiehisiä, makkaratikkuja ja kaarnalaivoja.

Kun vuoleskelijat tekivät puuhommiaan, me isommat ehdimme vähän puuhailemaan Siriuksella. Vene sai vihdoin uuden nimitekstin. Sain myös lopulta kantaa veneelle uudet sitloodan istuintyynyt (kuomun väriin stemmaavat) ja muut mukavuusvarusteet. Ihanaa!

Hän on Sirius Starlight. 

Vielä kun saisimme kauniit vaalean beiget tai harmaat lepuuttajansuojat jonakin päivänä...

Kyllä nyt kelpaa illalla istuskella ulkona.

Emme olleet vielä ehtineet varsinaisesti juhlistaa uutta venettä. Nyt ajattelin, että vaikka Bollingeria ei korkattukaan - se kyllä tietysti olisi kuulunut asiaan - niin vähintään hyvää kevätruokaa kokataan. Niinpä illan tullen nautiskelimme hyvällä halulla aivan mykistävän hyvää korvasieni-(kana)pekonimuhennosta ja loimulohta. Nuo "kielonlehdet" ovat itse kasvatettua karhunlaukkaa, intohimokevätherkkuani.

Yksinkertainen on parasta.

 

Iltapalan jälkeen Kippari lähti Leaninan kapteenin kanssa väijyhommiin, pitkää valoisaa yötä viettämään. Olivat kuulemma lämmittäneet yöllä saunan ja ihastelleet sataman parkkipaikalla keekoilevia kauriita. Itse fiilistelin ikkunasta näkyvää lumoavan kaunista alkukesän iltataivasta, lueskelin hiukan ja mietiskelin. Nimittäin sitä, että olen tästä kaikesta tosi  onnellinen ja kiitollinen.

 Ihana täysikuu Suvisaariston pastellisella iltataivaalla.

Ensimmäinen meripäivä Siriuksella

Kesän ensimmäinen aamu veneellä on aina yhtä ihana. Vielä kivempaa on herätä kesän ensimmäiseen aamuun uudella veneellä. Istua lämpimässä auringonpaisteessa kahvikupin kanssa ja ihmetellä uutta ihastusta. Nauttia siitä, että tilaa on hivenen lisää. Tai siitä, että edellisen päivän ahkeroinnin ansiosta vene tuoksuu vastapestyltä ja kaikki on puhdasta ja siistiä. Suunnitella pieniä hankintoja ja haaveilla suurista hetkistä ja kesäisistä seikkailuretkistä.

Me heräsimme ensimmäiseen aamuun kotisatamassamme, jonne jäimme tehokkaan siivouspäivän ja makeiden löylyjen jälkeen tyytyväisinä nukkumaan. Aamu oli upea! Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti jo aikaisin aamulla. Se tiesi hienoa meripäivää. Melkein teki mieli pulahtaa uimatasolta aamu-uinnille. Tai pikemminkin laiturilta sinne vapaan veden puolelle, ei sentään satama-altaaseen. Jätin sen nyt kuitenkin vielä tekemättä, koska meri on kylmä.

  

Rauhallisen aamiaisen jälkeen käynnistimme Siriuksen mukavasti kehräävän moottorin ("kutoskone", kuuluu tähän kai sanoa) ja käänsimme nokan kohti tuttuja vesiä. Talven jälkeen yhtäkkiä kesäiseksi muuttuneessa säässä tuntui hienolta taas olla keskellä tuttuja maisemia. Kuitenkin kaikki tuntui hieman erilaiselta nyt uudella veneellä. 

Pikkukippareilla oli ilo ylimmillään, kun ajelimme avoimilla vesillä reippaammin. Sirius on paljon nopeampi ja voimakkaampi kuin entinen veneemme. Pojat hihkuivat sohvalla seisten, kattoluukusta tuulettaen kun Sirius näytti parastaan. Kuulemma on hyvä vene ja kannatti vaihtaa. Hyvä. Pikkukippareiden mielipide on tärkeä.

Itsekin vihdoin pääsin kokeilemaan, millainen on fiilis Siriuksen ruorissa. Ja voi veljet ja siskot, vene on aivan fantastinen ajaa! En enää yhtään ihmettele kaikkia niitä positiivisia arvioita ja kommentteja, joita Sunmar 870c:stä olemme saaneet venelehdistä ja netistä lukea. Tukeva, vakaa, herkästi totteleva ja kaikin puolin asiallisesti käyttäytyvä vene on nautinto kuskille. Sirius ei myöskään pahemmin keiku tai kallistele, jos joku kävelee sivukannella tai miehistö pällistelee saman kyljen ikkunoista ulos.  

Päätimme ajaa lounaalle lähisaareen, jossa on helppo poijulaituri. Ensimmäiset rantautumiset ovat jännittäviä (allekirjoittaneelle kyllä kaikki muutkin rantautumiset) ja tuntui mukavalta aloittaa helpoimmasta vaihtoehdosta. Kaikki sujui oletetun kivasti ja mukavasti ja pääsimme tunnelmoimaan rantakallioille ja grillin ääreen. Olipa tyytyväinen olo. Niin itseemme, säähän kuin veneeseenkin.

 

Kotilaituriin rantautuminen tulikin sitten iltapäivällä märkänä rättinä vasten kasvoja. Meillä on eri venepaikka kuin Jupiterin aikana ja huomasimme, että kotisatamassamme yleisimmin vallitseva tuulensuunta on aivan syvältä tuohon uuteen ruutuun ajettaessa. Tuuli oli iltapäiväksi hieman noussut aamusta, vaikka kova se ei edelleenkään ollut. Me olimme kuitenkin kaikkea muuta kuin leppoisissa tunnelmissa rantautumisen kanssa. Joudumme uudella paikalla kääntämään veneen heti kävelyaisan taakse siten, että sivutuuli meinaa väkisin kääntää veneen perän ulos kunnon sivuluisuun, siis naapurivenettä päin. Nyt viereinen ruutu oli tyhjä, mutta ei kauheasti houkuttele kolhia tulevaa naapuria. Ja entäpä sitten, jos Kippari ei ole mukana, vaan minun pitäisi saada vene nätisti parkkiin vaikka lasten kanssa? Emme vielä keksineet, miten tuo haaste taklataan tyylikkäästi, vaikka otimme lähestymisen harjoituksen vuoksi kolmeen kertaan. Että voikin ottaa päähän!

No, uuden veneen kanssa tulee aina opettelemista. Kai tuokin ongelma ajan mittaan ratkeaa, mutta nyt juuri ei olo tunnu kauhean taitavalta. Mutta noviisejahan tässä vielä ollaan. Kai se on vaan hyvä, että aina on haasteita ja opittavaa. Täytyy vain ajatella, että kyse ei ole epämukavuusalueesta, vaan kehittymisalueesta. Tiedänpähän, mitä seuraavaksi aion oppia!

Sillä siisti ja siipiä päälle

Ja vihdoin koitti lämmin ja aurinkoinen helatorstai...

Olemme kovasti odottaneet lämmintä vapaapäivää, jonka voisimme aamusta iltaan hyödyntää Siriuksella. Pestä veneen katosta lattiaan ja poistaa kaiken ylimääräisen tavaran. Vain sillä tavalla veneestä tulee oikeasti oma.

Helatorstaiaamu aukeni meistä toisille ihanan ja aurinkoisena, Kipparille kuitenkin melkein liiankin kirkkaana ja häikäisevänä. Edellisenä yönä oli nimittäin meidän venekuntamme ensimmäinen kotisataman "väijyvuoro", mikä tiesi pitkää valvottua yötä ja vain paria huonosti nukuttua aamutuntia Kipparille. Mukavaa kuitenkin, ettei väijyä tarvitse suorittaa yksin, vaan kimpassa toisen venekunnan kanssa.

Herättelimme Kipparin kuitenkin hyvälle aamiaiselle, kun siivoustarvikkeiden ja ruokakassien kanssa saavuimme Pikkukippareiden kanssa veneelle aamukymmenen tienoissa. Oli vihdoin Siriuksen Suuren Siivouspäivän aika. Pikkukippareiden hommana oli laiturilta kalastaminen, metsässä seikkailu ja siivouksen avustavat tehtävät, me isot painoimme täydellä teholla menemään kontaten, kömpien, imuroiden, hinkaten, harjaten, putsaten ja kiillottaen. Imurin, Tolun ja rätin lisäksi salaiset aseemme olivat naurettavan hyvä myrkytön Universal Stone (meidän kesken kulkee nimellä Ihmeaine), joka käy kaikkeen puhdistamiseen maan ja taivaan väliltä, sekä AcroMeleco taikahanska, joka pelkän puhtaan veden kanssa tehoaa moneen jumittavaan likaan ja tahraan.

Onki yksillä, kesä kaikilla.

Aikuisten työkalut.

Mikä fiilis, kun veneestä oli kannettu ulos kaikki turha ja jokainen pinta, luukku, taso ja laatikko oli putsattu kunnolla! Veneessä tuoksui meri-ilma ja Tolu ja se näytti aivan omalta.

Rankan, mutta ihanan ja tuloksekkaan päivän päälle lämmitimme illalla venekerhon saunan ja valmistimme roiman satsin Liekkisiipiä salaisella taikatempullamme höystettynä. Kun Harry Potterit oli luettu ja saunapuhtaat Pikkukipparit tuhisivat keulahytissä onnellisesti unten mailla, oli hyvä hetki istahtaa alas ja vajota jonkin asteiseen uupuneen veneenpesijän nirvanaan, toisessa kädessä kylmä olut ja toisessa tulisenhappamanrapeat chicken wingsit. Mitä sitä muuta siivouspäivän päälle kaipaisi?

Paras meriterassi

Vapunpäivänä Siriuksen aikuismiehistö ehti juhlahulinalta pakoon Suvisaariston rauhaan. Vain lokkien kirkuna ja venesataman kevättöiden äänet kuuluivat ikiomalle meriterassillemme.

Aurinkoinen vapunpäivä Siriuksella

Tankkasimme Siriuksen makeavesitankin päästäksemme testaamaan upouuden lämminvesijärjestelmän toiminnan. Hienosti toimii! Kipparilla oli joitakin muitakin teknisiä puuhia, mutta itse ehdin myös Siriuksen uimatasolle aurinkoa ottamaan ja silmät kiinni haaveilemaan kesän meriretkistä. Mitä luksusta! Jupiterissa ei erillistä uimatasoa ollut, Siriuksessa taas on mukava sellainen. Pienestä sitä voikin ihminen isosti ilahtua. Melkein nauratti ääneen, kun oli niin mukavaa istuskella lämpimässä auringossa siellä alhaalla vesirajassa köysiboxin kannella, vaikkei jalkoja vielä rohkenekaan uittaa kevätkylmässä meressä.

Voin jo kuvitella, millaisia riemuja lapset keksivät kesällä uimahyppyjen ja kalastamisen tiimoilta tuolla pikku kesäterassillamme. Ja eiköhän koko Siriuksen miehistö noihin puuhiin osallistu yhtä suurella innolla. Uimahyppyjä ja onkipuuhia omalta terassilta... Voi pojat!

Merikapteeni Kurgon jalanjäljissä

Siriuksen miehistö otti mukavan pikku tauon veneen ja pihan kevätpuuhista. Päätimme lähteä fiilistelemään talven niskan lopullista taittumista  keväisen Pärnun silkkihiekkaiselle rannalle ja aurinkoisille puistobulevardeille. Meille kaikille Pärnun visiitti oli ensimmäinen. Ihastuimme kaupunkiin.

 

Majapaikaksemme valitsimme suloisen ja sympaattisen puisen huvilan Pärnun ranta-alueelta. Tämä Kurgo Villa on viihtyisä ja kivalla tyylillä sisustettu pieni hotelli, jonka piharakennuksessa toimii aivan älyttömän herkullista ruokaa tarjoava ravintola Piparmünt. Söimme ravintolassa ehkä parhaan illallisen ikinä.

 Huvilalla on merellinen ja kunniakas historia

 Piparmüntin taivaallinen kampasimpukka-annos

Päivän kuha oli ehkä kaunein pääruoka, joka koskaan on minulle tarjoiltu

Ihanaa pikku hotellia voi lämpimästi suositella erittäin hyvää ruokaa, ihanaa rantakaupunkia, merellistä tunnelmaa ja rauhaa arvostaville matkalaisille. Myös lapset nauttivat hotellista, jonka turvallisella piha-alueella on leikkipaikka ja kesäaikaan käytössä oleva uima-allas. Siriuksen pikkukipparit olivat sitä mieltä, että Pärnuun ja Kurgo Villaan on tultava uudestaan.

Pärnussa piipahdimme myös vierasvenesatamassa. Se sijaitsee hieman sivummassa kaupungin laidalla, Pärnu-joen suulla  - tosin eivät tuolla välimatkat mitään pitkiä ole. Satamassa on pieni venetarvikeliike, ravintola ja majoitustakin tarjolla. Aivan kävelyetäisyydellä on kylpylähotelli - ja varmaan useitakin.

Vielä ei ollut Yaht-Klubin poijuissa ruuhkaa.

Me todella nautimme Pärnun viikonlopusta. Perheen yhteistä aikaa ei ole koskaan liikaa. On ihanaa voida kuljeskella kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja ehtiä huomaamaan kaikenlaisia pieniä ihmeitä. Kuten nyt vaikka tämä pieni kesämökkeilijä Pärnun rantahiekalla. 

  

Arvokasta perheaikaa viettämään ja kaikenmoisia luonnon juttuja hämmästelemään päästään onneksi kohta meri- ja saaristoluonnossa, kun veneilykausi toden teolla käynnistyy!