Hiljaiseloa

Aurinkoa ja Suolaa-blogimme hiljenee toistaiseksi, sillä rakas Jupiterimme löysi yllättäen uuden hyvän kodin. Kiitos Jupiter kaikesta ja hyvää matkaa kohti uusia seikkailuita!

Me etsimme uutta seikkailualusta ja palaamme blogiin, kun palaamme vesille.

Seikkailuja Saaristomerellä

Jupiterin ja kaveriveneidemme Vilkkaan ja Millennium Falconin Suuri Meriretki 2015 on edennyt Saaristomerelle. Olemme kierrelleet lukuisia paikkoja, meille entuudestaan tuttuja ja tuntemattomia. Välillä laivueemme on hajaantunut, koska erilaiset tilanteet ja intohimot ovat johdattaneet meitä eri suuntiin. Sitten on taas ollut mukava palata kimppaan jatkamaan seikkailua.

Monessa satamassa Jupiter on ollut sataman pienin. Olemme yöpyneet 40 -, jopa 50-jalkaisten veneiden vierellä. Högsårassa saimme kunnian yöpyä maailman ympäri purjehtineen s/y Belmontin seurassa. Jurmossa taas olimme erittäin tuulisessa kelissä sataman ainoa ei-purkkari, vieressämme valtava katamaraani,  joka ei pikkuaallokossa paljon hievahda. Emme siis ihan aina ole olleet yksi muista, vaan pikemminkin (siellä Jurmossa nimittäin) "Tulitteks te tolla tässä tuulessa? Vau."

Kaikki tämä on vain kasvattanut kiintymystä ja kunnioitusta tätä venettä kohtaan. Jupiter ei ole mikään turha kippo, vaan täysiverinen seikkailija. "Ehkä pieni mutten silti heikko. Siks selkä suorassa mä seison" , kuten Uniikki riimittelee Pikkukipparin lempibiisissä.

Jurmo oli yksi meidän miehistömme must - kohteista tällä reissulla. Olen itse sellainen luonnontonkija, että saaren ainutlaatuisuus ja outo, maaginen tunnelma kiehtoi valtavasti. Melkein voi kuvitella saaren nummilla yksin kulkiessaan tapaavansa maahisen tai Velho Gandalfin. Puuhakkaita myyriä siellä ainakin tapaa. Loputtomat kiviset rannat ja kummalliset munkinkehät kuiskivat tarinoita jostain vuosituhansien takaa. Kivien pinnalla kasvaa värikkäitä hienon hienoja jäkälämuodostelmia, kuin karttoja suurten salaisuuksien äärelle. Sorarannoilla kasvaa useampia harvinaisia kasveja ja upeimpina valtavia siniharmaita merikaaleja.

Pikkukipparit nauttivat saaresta omalla tavallaan. Jäkälien sijaan he puuhastelivat puisen leikkilaivan parissa. Hauskinta oli etsiä ja laittaa laivan kyytiin kaikenlaista miehistöä ja matkustajaa. Alempana kuva kokoonpanosta,  jossa kapteenin ja matkustajien virkoja hoitavat kampelat ja perämiehen pesti on langennut edesmenneelle simpulle.

Jurmon edustalla tapasimme kaksi harmaahyljettä, jotka nousivat veneen vierellä pintaan kuin tervehtimään meitä. Kohtaamiset sykähdyttivät sen verran, että kun pari päivää myöhemmin jätimme kiehtovan Jurmon aamukuudelta taaksemme,  suuntasimme Jupiterin nokan valtaväylien sijaan ulkoluodoille toiveenamme löytää vielä hylje tai pari. Veneemme syväys antaa mahdollisuuden tällaisiinkin päähänpistoihin.

No, tuona varhaisena aamuna ajoimme parisen tuntia hiljaa, mutta mitään ei näkynyt. Pikkukipparit heräsivät kasin maissa ja ehtivät pukeutua, kun sitten vihdoin alkoi tapahtua. Ensin pinnalla näkyi yksi kaljupää,  sitten toinen. Loppujen lopuksi näimme aamun aikana yhteensä kolmisenkymmentä harmaahyljettä. Oli hienoa kellua aurinkoisella merellä, kun iso lauma halleja tuijotti meitä veneen lähellä ja ilmassa kuului vain hylkeiden puuskutusta, puhinaa ja pärskimistä. Iso Elämys, yksi ikimuistoisia luontohetkiä.

Hienolta tuntui myös tänä aamuna Örössä, kun saimme aamukahvipöydässä ihailla veneen yllä liitelevää isoa merikotkaa. Örö, sata vuotta suljettuna ollut kaunis linnakesaari pitää myös sisällään monenlaisia tarinoita ja valtavasti nähtävää niin luonnosta kuin sotahistoriasta kiinnostuneelle.

Saaristomeren luonto on upea. Meriluonto ylipäätään on. Joskus seikkailut ja elämykset ovat isoja, kuten meidän hyljeaamumme, joskus pienenpieniä, kuten Jurmon kivien monenkirjavat pitsiset jäkäläkartat. Tärkeää on avata silmät ihmeille ja olla niistä kiitollinen. Kuten myös siitä, että on mahdollisuus viettää kesää näin. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että Jupiter aikanaan tuli meille. Se on avannut aivan uuden seikkailujen maailman. Niin meille isoille kuin Pikkukippareillekin.

Turhaa annoskateutta

Aika raikasta säätä on pidellyt tänä kesänä. Merellä onneksi ilmasto-olosuhteet ovat sikäli olleet ok, että ihan hyvin on meidän retkemme aikana aurinkoa saatu ja t-paita-paljasjalkasäistäkin on nautittu, mutta mistään vuosisadan helteistä ei voi puhua.

Jupiterin Wallas huollettiin alkukesästä. Se ja ajolämmitin ovat pitäneet huolen siitä, ettei veneessä ole tarvinnut palella. Satamissa, joissa on maasähkö, olemme välillä käyttäneet Wallaksen sijaan sähkölämmitintä, jonka saa pienelle teholle. Lähinnä tällöin on haluttu kuivattaa kamoja ilman ihmeempää lämmitystehoa. Kun kajuuttarakenne on hengittävää puuta ja sisätilat kunnolla ovella suljettavissa, niin oikein mukavasti ollaan arktista kesää vietetty.

Vaikka Jupiter näyttää monessa satamassa isoihin purkkareihin nähden aika maltillisen kokoiselta,  on se kuitenkin toimiva perhevene ja lomakoti. Takakajuutassa nukkuu 2 aikuista mukavasti ja keulassa 2-3 matkalaista. Lämminvesivaraaja takaa tarvittaessa mahdollisuuden jopa lämpimään peseytymiseen, jos ainoastaan luonnonsatamissa liikutaan eikä ole satamapalveluita tarjolla. Fasiliteetit siis varsin ok,  vaikkei mittaa ole kuin vajaat 8 m.

Tällaisia tässä tänään mietin. Olin nimittäin katsellut hiukan kateellisena hienoja isoja veneitä, kunnes kaveriveneemme Millennium Falconin kippari tänään totesi: "Jupiter näyttää kyllä tosi söpöltä tuolla merellä." Niinhän se näyttää. Ja sen lisäksi on varsin viihtyisä ja toimiva, vaikkei väylän nopein vene olekaan. Ja tämän lisäksi kulkee lähes ilmaiseksi, toisin kuin ne setelitukkuja nielevät isot valkoiset.

Tällä on varaa myös ajaa. Se on aika kivaa.
Ei siis aihetta annoskateuteen.

Merirosvoruukku

Kaikissa veneissä tulee hetkiä, jolloin sää koettelee, viluttaa, väsyttää ja makeannälkä iskee. Lisäksi jokainen veneilijä tietää, että ruokaa on varattava reippaasti matkaan, mutta esim. hedelmät säilyvät vain rajallisen ajan.

Näistä syntyi idea Jupiterin Merirosvoruukusta.  Sillä lähtevät niin vaivat, kiukut, harmit kuin mustuneet banaanitkin veneestä kertaheitolla. Makeannälkä ei muistu mieleen ihan hetkeen.

Näin se käy: paloitellaan (ylikypsät) banaanit kattilaan, jossa sulatettu voi jo kuplii. Vaihtoehtoisesti heitetään banaanit kuorineen mustumaan nuotion ritilälle. Annetaan banskujen porista hyvän aikaa. Sillä välin valmistetaan annoskulhoihin sopivaksi katsottu määrä (pika)puuroa ja rouhitaan sen päälle karkeaksi murskeeksi jotain peruskeksejä, Digestive toimii. Kuuma banaanimuhennos lusikoidaan päälle, pinnalle vielä loraus suklaakastiketta ja ehkä murskattua suklaata. Pähkinät ja paloitellut hedelmät sopivat joukkoon hyvin. Mitä karkeampi rakenne koko systeemissä, sen parempi. Viluiset aikuiset haluavat varmasti vuorokaudenajasta riippuen annoksen päälle kruunuksi jonkinmoisen lorauksen rommia. Sen ei tarvitse olla Karibialta haettua, ihan roima talousrommi käy.

Ja sitten - merirosvojen hengessä - ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Hulabaloobalai!

Lumotussa metsässä ja aurinkoisilla laidunmailla

Tänään heräsimme Elisaaressa aurinkoiseen aamuun. Sataman vielä ollessa hiljainen kävin yksikseni pitkällä nautinnollisella aamu-uinnilla. Kun kiipesin takaisin veneeseen, siellä tuoksui tuore kahvi ja Kippari seisoi kannella tuoreet, rasvaisenrapeat munkit paperipussissa. Olimme tilanneet ne aamuksi koko venekunnallemme, kuten Elisaaressa tapoihin kuuluu.

Hävyttömän herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme koko jengi retkelle Elisaaren tammimetsäiselle luonnonsuojelualueelle. Se on yksi vaikuttavimmista paikoista, joihin näillä reissuilla olen törmännyt. Saisin hyvin kulumaan siellä koko päivän luontoa tutkien ja valokuvaten. Tälläkin kertaa kännykän kamera lauloi, kun polun mutkien takaa paljastui aina vain uusia ihmeellisyyksiä ja mykistävää kauneutta.

Yksi hienoista uusista tuttavuuksista oli jopa kymmenkiloiseksi kasvava upean oranssi tammen rikkikääpä. Se on yksivuotinen lahottajasieni, jonka itiöemät ilmestyvät näkyviin aika ajoin, eivät joka vuosi lainkaan. Itse en moiseen hehkuvanväriseen jättiläishörhelöön ole aiemmin törmännyt, eikä tästä ryhmästä kukaan muukaan. Suurimmat noista kaunottarista olivat läpimitaltaan puolimetrisiä.

Tapasimme retkellä yllättäen myös Elisaaren sympaattiset lehmät, jotka tallustelivat niityllä vastaan ja tulivat ujon uteliaina tekemään tuttavuutta. Suloisia otuksia!

Helteisen retken jälkeen kävimme jälleen uimassa,osa veneistä, osa uimarannalla. Söimme lounaan kannella ja lapset myös kalastivat innokkaasti veneestä ja laiturilta. Punkkien vuoksi kaikilla oli luontoretkellä pitkät vaatteet, joten viileään veteen pulahtaminen tuntui taivaalliselta aamupäivän kestäneen samoilun päälle!

On kai aivan kohtuullista, että nyt iltapäivällä päällemme vyöryi jyrisevä ja rankasti vettä paiskova ukkosrintama. Nyt on aikaa lukea, päivittää blogia ja keitellä hyvät kahvit. Illalla nimittäin on tiedossa parituntinen rupeama saunaa ja uintia. Ja jossain välissä pitäisi pitää kokous ja päättää, minne päin laivueemme seuraavaksi suuntaa.

Tässä vielä kokoelma kuvia aamupäivän lumoavalta luontoretkeltä.

Suuri Meriretki 2015

Jupiter aloitti Suuren Meriretken 2015 kotisatamasta. Retkilaivueen muut alukset Vilkas ja Millennium Falcon olivat jo reissun päällä, kun me vielä pakkasimme ja varustimme venettä. Ja pakattavaa todella riitti - pelkkiä ruokakasseja oli 8 - kun kauppaan ei poiketa joka päivä, eikä joka kolmaskaan. Suosimme rauhallisia luonnonsatamia mahdollisuuksien mukaan.

Veneemme veti sisäänsä kaikki tarpeelliset tarvikkeet (veneissähän on uskomaton määrä lokeroita, luukkuja, kaappeja ja laatikoita mitä ihmeellisimmissä paikoissa) ja niinpä öisen varustelurupeaman jälkeen ehdimme nukkuakin hiukan, ennen kuin aamuvarhaisella starttasimme koneen.

Matkalla saimme sadetta ja paistetta, tyyntä ja Porkkalan selällä asiaan kuuluvaa vatsassa vellovaa maininkia. Elisaaren suojaisaan laituriin oli hienoa kiinnittää köydet ja tavata vihdoin ystävät. 

Nyt kellumme kolmen kaveriveneen kanssa rinnakkain Elisaaren aurinkoisessa illassa. Saimme nimittäin joukon jatkoksi vielä Loiskun. 

Aurinkoa on otettu, luontoa tutkittu, uinnit on uitu, illalliset syöty ja tuntuu siltä, että yömyssyn jälkeen on aika painaa pää tyynyyn, kuunnella veden laiskaa liplatusta veneen kylkiä vasten ja nähdä kaikkein kauneimpia unia.

Kesän suuri seikkailu on alkanut!

Täydelliset vastakohdat

"Vastakohdat täydentävät toisiaan", onko kuluneempaa fraasia kuultu? Mutta kyllä se niin on, viime aikojen seikkailut Jupiterilla ovat taas osoittaneet todeksi tuonkin.

Eräänä kirkkaana maanantai-iltana päätimme lähteä kotisatamasta jälleen kohti Helsinkiä. Sää oli loistava ja meri leppoisa. Mukavaa ja rentoa hissun kissun lipua kohti kaupunkia. Ohitimme Melkin ja kuvasin Pihlajasaaren uimarannan söpöjä värikkäitä uimakoppeja. Aivan yhtäkkiä kuvien värit alkoivat haalistua ja muutenkin maailma muuttui epätarkaksi. Merisumu. Se nousi taas.

Kuten aina, nytkin sumu valtasi maiseman hämmästyttävän nopeasti. Ajoimme Jupiterin lähimpään laituriin, Hietalahden torin rantaan. Tuskin näimme eteemme. Tuntui aavemaiselta ajaa aivan isojen risteilyalusten kyljestä, kun synkät valtavat hahmot kohosivat korkeuksiin mutta ääriviivoja ei erottanut.

Sumu ei hälvennyt, ei tietoakaan siitä, joten päätimme yöpyä Hietalahden rannassa. Veneestä löytyi onneksi ainekset aavemaisen sumusään illalliseen.

Jälleen olimme sumun vankeina - ja jälleen tilanne oli huikean hieno. Fiilis oli täydellisen epätodellinen, jotenkin steam punk -henkinen.

 

Viikkoa myöhemmin nautimme aivan toisenlaisesta venereissusta. Mantereella vallitsi kesähelle (harvinaista herkkua tänä kesänä!). Aurinkoisessa ja tuulisessa säässä ajoimme erääseen tuttuun saareen. Reipas tuuli nosti aamupäivällä vaahtopäitä rantaan asti, joten sumusta ei ollut pelkoa. Sää oli timantinkirkas ja niin raikas kuin olla voi. Tuuli onneksi laantui iltaa kohden. Nyt olimme ison meren äärellä, keskellä kaunista saaristoluontoa. Lapset pyydystivät katkarapuja ja merikotiloita, minä metsästin täydellistä käärmekuvaa. Huvinsa kullakin.

Kaapparisaaren täysikuu oli kaunis.

Seuraavana päivänä söimme rauhassa aamiaisen, kalastelimme, luontoretkeilimme ja pohdimme, että jossakin vaiheessa olisi kotiin lähdön aika, kun SE iski: Lettulukko! Lettulukko on veneeseen itseasentuva lisävaruste, joka aiheuttaa sen, ettei vene liikahda laiturista, ennen kuin kuski saa lettuja. Tällaiseen hienouteen meidät aikanaan tutustutti edesmennyt hieno veneilykaverimme SuuriSeikkailija, jonka veneessä lettulukko lukittui aika ajoin. Näin siis kaivettiin Jupiterin keittiöstä lettutaikinasysteemit, pantiin ulkogrilli tulille ja Kipparille valurautapannu kouraan. Lettulukko laukesi ja Jupiter kuljetti kuuliaisesti pulleamasuisen miehistön kotisatamaan.

Upeita ja vastakohtaisin tavoin täydellisiä venereissuja molemmat, urbaani steam punk-yö ja

Kaapparisaaren aurinkotuulinen luontoviikonloppu. Se juuri veneilyssä on hienoa; ei tarvitse kökkiä metsän keskellä itikoiden syötävänä, vaan voi fiiliksen mukaan valita kaupungin keskustaa, leppoisaa sisäsaaristoa tai ulkosaariston karunkaunista rajuutta. Täydellistä aina kumminkin. 

Jotain samaa rauhaa

Sain eilen mieluisan kyydin töistä, kun Jupiter tuli lomailevan miehistön kanssa Helsinkiin. Hauskaa vaihtelua niin veneily- kuin työmatkamielessä. Tuntui aika mukavalta kävellä Lönkkaa Hietalahden rantaan ja nähdä oma vene odottamassa siellä laiturissa. Jupiter näytti jotenkin niin hauskalta; ystävälliseltä, lämpöiseltä ja symppikseltä urbaanin sykkeen pyörteissä, aggressiivisen näköisten isojen valkoisten vierellä, taustallaan telakan nosturit.

 

 

Keittelimme veneessä kahvit ja fiilistelimme kaupungin tunnelmaa tästä näkökulmasta. Pojat halusivat onkia. Ohikulkijoita hymyilytti. Poikia hymyilytti vielä enemmän, kun siiman päässä sätki saalista. Voi sitä kesälomaa ihan hyvin viettää Helsingin keskustassa kalastellenkin. Shoppailemaan ja ruuhkassa ryntäilemään ehti sitten joskus toiste.

Jotenkin tilanteen henkeen sopi, että kävelimme Hietaniemen kauppahalliin herkkuostoksille. Sielläkin vallitsi lumoavan kiireetön ja lämmin tunnelma, keskellä kaupungin iltapäiväruuhkaista kuhinaa. Ja kun astuimme hallin ovesta ulos, tapasimme kadulla Koffin hevoset. Sitä samaa edelleen: ympärillä kiiltäväkylkiset autot kiisivät pitkin mukulakivikatuja, mutta nämä kaksi isoa tupsujalkaa - taisivat olla Thor ja Ludvig - seisoivat rauhassa ja katselivat kaupungin vilinää ystävällisin silmin. Ihan kuin Jupiter, saman värisiäkin. Sinebrychoff kertoo nettisivuillaan hevosistaan:  Jykevät jyllantilaiset ovat ihanteellisia vetämään olutvaunuja. Tärkeitä luonteenpiirteitä ovat myös ystävällisyys sekä kyky tulla toimeen ihmisten ja muiden hevosten kanssa.

Aurinko kaivautui pilvien takaa esiin, kun myöhemmin käynnistimme Jupiterin moottorin ja käänsimme kokan kohti kotisatamaa. Siellä merellä pari isoa venettä ryskytti menemään kovalla kiireellä. Jupiterissa otettiin enemmän fiilistelyn kannalta. Mitä sitä turhaan kiirehtimään, merellä ja tässä veneessä ollaan aina perillä. Niinpä puksuttelimme kohti kaunista Suvisaaristoa rennolla otteella. Jäimme vielä Keilaniemen lasitornien edustalle hetkeksi kalaan. Samaa kontrastia nähtiin sielläkin. Toimistojättien teräksen ja lasinkiiltävien seinien vierellä Jupiterin ilta-auringossa hehkuva mahonki näytti kauniilta.

Tuli sellainen tunne, ettei meillä ole kiire. Siinähän me jo oltiin, perillä ja ihan rauhassa tosiaan.

Maailman laidalla

Meillä on lempisaari. Sinne ei ole hirvittävän pitkä matka, mutta se tuntuu sijaitsevan maailman laidalla. Tuo saari on myös Jupiterin lempipaikka, se on viihtynyt siellä jo ennen kuin tuli meidän perheeseemme.

Eilen vietimme satumaisen päivän saarella - maailman laidalla.

Jupiter tutussa, rakkaassa saaressa.

Saariston kesä kukkeimmillaan.

Kirkasta, raikasta, kylmää.

Vapautta äärettömään saakka.

Jäimme ihanan saaremme vangeiksi merisumun vuoksi. Kuten aina, nytkin sumu ilmestyi nopeasti ja peitti näkyvyyden. Oli vain saari, linnut, meri, me ja Jupiter. Matkustajalaivojen sumutorvet huusivat jossakin valkoisessa tyhjyydessä. Tuntui ihanalta ja vapauttavalta istua meren hiomalla sileällä rantakivikolla ja todeta, että tässä nyt ollaan, kunnes sumu meidät vapauttaa. Otin auringonlämpimillä kivillä suloiset päiväunet. Kun heräsin, näin rantavehnät, kalliot ja kirkkaana kimaltavan meren. Maailma oli palannut. Ja me palasimme maailmaan.