- Ainoa laatuaan - eikös melkein ainakin?
- Hyvä vene - ja nättikin vielä.
- Ai tuo on SE vene.
- Olen nähnyt tuon monta kertaa.
Tällaisia kommentteja Jupiter on kerännyt paljon sinä aikana, kun se on ollut meidän omistuksessamme. Miksikö? Sitä ihmettelin itsekin aluksi, kunnes tapasimme Albatrosseja valmistavan Syrjäsuon veistämön herrat venemessuilla ja he kertoivat, että näitä puisen kajuuttarakenteen omaavia Albatross kakskutosia on heidän laskujensa mukaan olemassa vain kaksi yksilöä.
Kun vene tuli meille, ei Albatross 26 ollut itsestään selvä vaihtoehto. Eikä vene ylipäätään. Ei meidän pitänyt mitään venettä silloin ostaa. Piti käydä kavereiden mukana veneilemässä kauniissa lähisaaristossa. Sitten kävi, niinkuin kävi. Katselin laiturissa olevia veneitä ja kiinnitin huomiota yhteen erityisen sympaattiseen ja nätissä kunnossa olevaan. Valoisat tilat näyttivät kivoilta - makuupaikkoja perheellemme riittävästi kahdessa kajuutassa, kompaktit mutta toimivat "oleskelutilat" jotka saa suljettua sadekelillä ihan oikeaksi lämpimäksi ja kuivaksi sisätilaksi, siistit kauniit patjat, hyvin myös ulkotilaa ja pressukaan ei ollut ruman värinen. Hyvällä maulla kunnossa pidetty. Vene jäi mieleen.
Viikko tai kaksi, niin saimme veneilevältä ystäväperheeltä puhelun: "No nyt se teidän ihailemanne vene on myynnissä." Niin meille siis tuli vene. Heräteostos, joka ei ole yhtään kertaa kaduttanut. Ei hetkeäkään. Tuli puolivahingossa perheeseen Hyvä Vene.
Entäs se puinen kajuuttarakenne? Miten se tähän liittyy?
Se tekee Jupiterista erityisen tunnelmallisen. Se liittyy fiilikseen, minkä tuo vene saa meissä edelleenkin aikaan. Se liittyy siihen hetkeen, kun ilta-aurinko saa Jupiterin loistamaan kuparinhehkuisena. Se liittyy siihen, että tuossa veneessä on hyvä hengittää myös aamuyöstä. Symppispisteisiin ja mieltä lämmittäviin kommentteihin, joita satelee vieraissa satamissa ja rantojen ohi lipuessamme.
Ja toisaalta... kyllä se liittyy siihenkin, että olemme onnellisia ettei veneen runko sentään ole puuta. Sitten se nimittäin olisi työläs.
Näin on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti