Keli = kulkuväylän säästä riippuva kulkukelpoisuus
Kesän ensimmäinen yö veneellä melkein koko perheen voimin. Toinen pikkukippareista oli vuorostaan reissussa, mutta nyt meitä aikuisia oli kaksi, mikä teki retkelle lähdöstä verrattain stressittömän jutun. Mukavaa.
Tuulinen ja vaihtelevaksi ennustettu sää sai meidät hakeutumaan yöksi tuttuun lähisaareen, minne myös ystäväperhe oli leiriytynyt. Saimme etukäteen laiturista koodia, että rantautuminen voi olla varsin haasteellinen operaatio - kaikki rantaan saapuvat veneet olivat hyörineet, pyörineet ja turanneet enemmän ja vähemmän. Navakka sivutuuli lisäsi toimenpiteen kulmakerrointa.
Minä olin ruorissa ja innokkaan noviisin itseluottamuksella totesin, että eiköhän me nyt ajeta vaan siihen ruutuun. Koska Kippari oli samaa mieltä, päätimme unohtaa turhat murheet ja koettaa ihan normityylillä.
Lähestyminen tuossa tuulessa jännitti. Isojen veneiden poijut olivat kadonneet kokonaan upoksiin ja veneissä oli jos jonkinmoisia extraköysivirityksiä , sen verran puhuri painoi. Luotimme kuitenkin Jupiteriin. Se on erinäisissä keleissä ja tilanteissa osoittautunut kaiken luottamuksen arvoiseksi.
Pakko myöntää, että laiturin lähestyessä kuitenkin myös Jupiterissa tunteet kuumenivat, kun kuskilla ja Kipparilla oli mielessään erilainen logiikka lähestymiseen. Rannasta viittoiltiin kolmennenlaisia ohjeita. Viereisissä isoissa veneissä seurattiin tilanteen kehittymistä silmä kovana. Mutta ei auta itku merellä. Eteenpäin vaan, mars! Keula viistosti vasten tuulta, poijuhaka kiinni... kaasua.... jarrua vähän... tarkkana ruorissa... kaasua.... ja jarrua.... seis. Köydet laituriin ja poijuliina kiinni. Ja kas, ihme ja kumma: yhtäkkiä se oli tehty. Jupiter oli asettunut ekalla yrityksellä kauniisti laituriin.
Se aplodien ja onnittelujen määrä! Jännitys ja onnistuminen jännässä paikassa. Se oli mannaa noviisin sielulle. Kuuleman mukaan Jupiter oli päivän ensimmäinen ongelmitta laituriin tullut vene. Hieno kultainen Jupiter.
Siinä se nättinä ilta-auringossa nököttää isojen valkoisten välissä.
Tuulikin onneksi näin iltaa kohden tyyntyi.
Seuraavalle päivälle oli luvassa katkeamatonta sadetta, joten nautimme ilta-auringosta viimeisiin sateisiin saakka. Pikku hiljaa sadetta enteilevät pilvet peittivät alkukesän kirkkaan yötaivaan. Värit olivat auringonlaskun aikaan upeat.
Sunnuntaiaamu aukeni sitten vähän eri näköisenä. Suomen suloinen suvi! Aurinkoisina aamuina on ihanaa avata keulaluukku ja nostaa varpaat kohti aurinkoa. Mutta nyt ikkuna ja taivas vuoteen yläpuolella näyttivät aika vetisen harmailta, eikä pihalle tehnyt yhtään mieli. Hrrrr... Onneksi sinne ei ollut mitään syytäkään kömpiä.
Sää on kuitenkin asennekysymys ja elämä on valintoja. Keittelimme tuoksuvat kahvit ja omena-kanelipuurot ja nautimme Cafe Jupiterin tunnelmallisesta sunnuntaiaamiaisesta rauhassa. Elämä ei ole hassumpaa, totesimme. Ei anneta sateen haitata.
Sisällä kuuma tuoksuva kahvi, ulkona koleanharmaa sade.
Meidän miehistölle maistuu aamulla omena-kaneli-pikapuuro.
Se on veneoloissa ihanan vaivaton ja vähän tiskiä tuottava vaihtoehto.
Loppujen lopuksi kävi niin, että veneessä vallitsi sen verran lämpöinen ja suloinen tunnelma, että innostuimme viihtymään merellä lähes koko päivän. Kävimme katsomassa vähän uusia reittejä ja ihan vaan fiilistelimme raukean merellisen sunnuntaipäivän tunnelmissa. Jupiterissa on onneksi tapana pitää aktiivisimman veneilykauden aikana kohtuuhyviä ruokavarastoja, jos reissut tuppaavat joskus venymään. Syöminenhän nyt kuitenkin on yksi vene-elämän suurista iloista ja merellä on aina nälkä :)
Vaan yhtä siellä merellä kaipaan: olisipa meillä veneessä uuni! Mielessä on monta ihanaa ruokaa, jotka maistuisivat meripäivän iltoina veneen kannella. Yksi niistä on tuhti, mehevä ja rapea uunissa valmistettu nacho-kana-pannu. Mutta hyvältä se maistui kotonakin mahtavan meriviikonlopun kruunuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti