Räpätessä roiskuu

Jupiter, tuo kultainen veneemme! Sen aikojen saatossa silkkiseksi patinoitunut ruori, pyylevä runko ja arvokas rauhallinen puksutus ovat alkaneet käydä tutuiksi. Ajaminen ei enää tunnu erikoisen jännittävältä, olen alkanut oppimaan, kuinka vene reagoi ja miten se kääntyy. Alkuun tuntui hurjalta kääntää venettä ahtaissa paikoissa, mutta nyt uskallan jo luottaa siihen, että kääntyy se. Kääntyy vaikka pennin päällä.

Edellisviikolla otimme tuntumaa aaltoihin ja roiskeisiin, kun kovassa tuulessa lähdimme harjoittelemaan naisistolla poijuun kiinnittymistä. Kippari oli mukana takakannella opettamassa, kuinka sen poijun kanssa toimitaankaan. Minä treenasin kuskin hommaa, kuten asiaan ja tapoihin kuuluu.

Tuulta oli reippaasti toistakymmentä metriä sekunnissa. Jupiter hyrräsi kuitenkin kuuliaisesti eteenpäin aallokossa, joka velloi ja iski vaahtopäinä vasten kasvoja. Valitsimme lähisaaren tutun laiturin harjoittelupaikaksi. Yleensä tuo laituri on täynnä veneitä, mutta tuossa tuulessa saimme aivan rauhassa harjoitella. Muita merenkulkijoita ei ollut lähimailla. Tuolla tuulella se ei olekaan ihme. Mutta laiturin luo ajettiin ja poijuun kiinnittäydyttiin. Tuntui hienolta huomata, että kuoppaisesta kelistä huolimatta vene meni sinne minne piti - pyysinpä eteen tai taakse. Ei kolhittu keulaa laituriin, ei lennelty aaltojen vietävänä.

 Parkkipaikalla oli kuoppaista, mutta poijuun päästiin ja vene pysyi hanskassa.

 Aallokko hyppi kasvoille ihan toden teolla.

Itseluottamus kasvoi tuosta harjoitusillasta niin, että seuraavana viikonloppuna uskaltauduimme nais-lapsi-miehistöllä yön yli reissuun. Ennen lähtöä jännitti, kun Kippari ei ollutkaan huolehtimassa teknisestä puolesta. Nyt piti osata ja muistaa alusta loppuun itse kaikki. Ruokien ja varusteiden lisäksi siis se varsinainen veneily navigoinnista veneen käyttöön sekä laiturissa yöpymiseen liittyvät asiat. Mutta niin sitä vaan pitää ajatella, että rapatessa roiskuu ja tekemällä oppii. Toimeen siis!

Viikonloppulomamme veneellä sujui hienosti ja ongelmitta. Ongelmaksi ei tietenkään lasketa yhtä kotilaiturilta mereen liivit päällä pudonnutta pikkuveneilijää "Mitä äijät, mikä buugi? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki..." Molskis! Mitenkä juuri kirjoitinkaan? Räpätessä roiskuu. No, meillä olikin juuri sopivasti rannassa sauna lämpimänä ja uimari saatiin saman tien lämmittelemään.  Eikä ongelma ole myöskään sade, joka muisti meitä lauantaina - säähän on vain pukeutumiskysymys. Vaikka sitten roiskuukin.

Hetkittäin sateisen lauantaipäivän ja pikkutunneille venyneen tunnelmallisen veneillan jälkeen oli ihanaa herätä raikkaan aurinkoiseen aamuun veneellä. Nostaa varpaat ulos keulaluukusta, häikäistyä kirkkaana kimaltavasta aallokosta ja siemailla kahvia merituulen tuoksussa.

Sunnuntaipäivä kului nautiskellen: lähisaareen ajellen, aurinkoisella veneen kannella hengaillen, lounastaen ja ihanan saaren luontoa tutkien. Männikössä tuoksui auringonpaiste. Silkinsileä auringossa lämmennyt hiekka tuntui kesälle. Lapset kahlailivat vielä kevätviileässä meressä. Kaikesta huokui lupaus: Kohta kesä on täällä.

Ja jos silloinkin räpätessä roiskuu, mitä pienistä. Kesä kuivaa, minkä kastelee.