sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Merirosvoruukku

Kaikissa veneissä tulee hetkiä, jolloin sää koettelee, viluttaa, väsyttää ja makeannälkä iskee. Lisäksi jokainen veneilijä tietää, että ruokaa on varattava reippaasti matkaan, mutta esim. hedelmät säilyvät vain rajallisen ajan.
Näistä syntyi idea Jupiterin Merirosvoruukusta.  Sillä lähtevät niin vaivat, kiukut, harmit kuin mustuneet banaanitkin veneestä kertaheitolla. Makeannälkä ei muistu mieleen ihan hetkeen.
Näin se käy: paloitellaan (ylikypsät) banaanit kattilaan, jossa sulatettu voi jo kuplii. Vaihtoehtoisesti heitetään banaanit kuorineen mustumaan nuotion ritilälle. Annetaan banskujen porista hyvän aikaa. Sillä välin valmistetaan annoskulhoihin sopivaksi katsottu määrä (pika)puuroa ja rouhitaan sen päälle karkeaksi murskeeksi jotain peruskeksejä, Digestive toimii. Kuuma banaanimuhennos lusikoidaan päälle, pinnalle vielä loraus suklaakastiketta ja ehkä murskattua suklaata. Pähkinät ja paloitellut hedelmät sopivat joukkoon hyvin. Mitä karkeampi rakenne koko systeemissä, sen parempi. Viluiset aikuiset haluavat varmasti vuorokaudenajasta riippuen annoksen päälle kruunuksi jonkinmoisen lorauksen rommia. Sen ei tarvitse olla Karibialta haettua, ihan roima talousrommi käy.
Ja sitten - merirosvojen hengessä - ei olla köyhiä eikä kipeitä.
Hulabaloobalai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti