Jupiterin ja kaveriveneidemme Vilkkaan ja Millennium Falconin Suuri Meriretki 2015 on edennyt Saaristomerelle. Olemme kierrelleet lukuisia paikkoja, meille entuudestaan tuttuja ja tuntemattomia. Välillä laivueemme on hajaantunut, koska erilaiset tilanteet ja intohimot ovat johdattaneet meitä eri suuntiin. Sitten on taas ollut mukava palata kimppaan jatkamaan seikkailua.
Monessa satamassa Jupiter on ollut sataman pienin. Olemme yöpyneet 40 -, jopa 50-jalkaisten veneiden vierellä. Högsårassa saimme kunnian yöpyä maailman ympäri purjehtineen s/y Belmontin seurassa. Jurmossa taas olimme erittäin tuulisessa kelissä sataman ainoa ei-purkkari, vieressämme valtava katamaraani, joka ei pikkuaallokossa paljon hievahda. Emme siis ihan aina ole olleet yksi muista, vaan pikemminkin (siellä Jurmossa nimittäin) "Tulitteks te tolla tässä tuulessa? Vau."
Kaikki tämä on vain kasvattanut kiintymystä ja kunnioitusta tätä venettä kohtaan. Jupiter ei ole mikään turha kippo, vaan täysiverinen seikkailija. "Ehkä pieni mutten silti heikko. Siks selkä suorassa mä seison" , kuten Uniikki riimittelee Pikkukipparin lempibiisissä.
Jurmo oli yksi meidän miehistömme must - kohteista tällä reissulla. Olen itse sellainen luonnontonkija, että saaren ainutlaatuisuus ja outo, maaginen tunnelma kiehtoi valtavasti. Melkein voi kuvitella saaren nummilla yksin kulkiessaan tapaavansa maahisen tai Velho Gandalfin. Puuhakkaita myyriä siellä ainakin tapaa. Loputtomat kiviset rannat ja kummalliset munkinkehät kuiskivat tarinoita jostain vuosituhansien takaa. Kivien pinnalla kasvaa värikkäitä hienon hienoja jäkälämuodostelmia, kuin karttoja suurten salaisuuksien äärelle. Sorarannoilla kasvaa useampia harvinaisia kasveja ja upeimpina valtavia siniharmaita merikaaleja.
Pikkukipparit nauttivat saaresta omalla tavallaan. Jäkälien sijaan he puuhastelivat puisen leikkilaivan parissa. Hauskinta oli etsiä ja laittaa laivan kyytiin kaikenlaista miehistöä ja matkustajaa. Alempana kuva kokoonpanosta, jossa kapteenin ja matkustajien virkoja hoitavat kampelat ja perämiehen pesti on langennut edesmenneelle simpulle.
Jurmon edustalla tapasimme kaksi harmaahyljettä, jotka nousivat veneen vierellä pintaan kuin tervehtimään meitä. Kohtaamiset sykähdyttivät sen verran, että kun pari päivää myöhemmin jätimme kiehtovan Jurmon aamukuudelta taaksemme, suuntasimme Jupiterin nokan valtaväylien sijaan ulkoluodoille toiveenamme löytää vielä hylje tai pari. Veneemme syväys antaa mahdollisuuden tällaisiinkin päähänpistoihin.
No, tuona varhaisena aamuna ajoimme parisen tuntia hiljaa, mutta mitään ei näkynyt. Pikkukipparit heräsivät kasin maissa ja ehtivät pukeutua, kun sitten vihdoin alkoi tapahtua. Ensin pinnalla näkyi yksi kaljupää, sitten toinen. Loppujen lopuksi näimme aamun aikana yhteensä kolmisenkymmentä harmaahyljettä. Oli hienoa kellua aurinkoisella merellä, kun iso lauma halleja tuijotti meitä veneen lähellä ja ilmassa kuului vain hylkeiden puuskutusta, puhinaa ja pärskimistä. Iso Elämys, yksi ikimuistoisia luontohetkiä.
Hienolta tuntui myös tänä aamuna Örössä, kun saimme aamukahvipöydässä ihailla veneen yllä liitelevää isoa merikotkaa. Örö, sata vuotta suljettuna ollut kaunis linnakesaari pitää myös sisällään monenlaisia tarinoita ja valtavasti nähtävää niin luonnosta kuin sotahistoriasta kiinnostuneelle.
Saaristomeren luonto on upea. Meriluonto ylipäätään on. Joskus seikkailut ja elämykset ovat isoja, kuten meidän hyljeaamumme, joskus pienenpieniä, kuten Jurmon kivien monenkirjavat pitsiset jäkäläkartat. Tärkeää on avata silmät ihmeille ja olla niistä kiitollinen. Kuten myös siitä, että on mahdollisuus viettää kesää näin. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että Jupiter aikanaan tuli meille. Se on avannut aivan uuden seikkailujen maailman. Niin meille isoille kuin Pikkukippareillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti