Angry Birds-saaren seikkailu

Olipa kerran kaunis alkukesän ilta. Ehkä melkein ensimmäinen, jolloin tuuli loisti poissaolollaan ja ilma väreili lämpimänä. Teki mieli viettää aikaa merellä kirkkaansinisen taivaan alla, tai kuumilla kallioilla napa kiinni kivessä. Siltikin, vaikka eskari-ikäisten keskuudessa riehui Angry Birds-leffahuuma ja "ihan kaikki muut oli jo se nähneet!". Ei menty leffaan, mentiin merelle. Mukaan pyydettiin pikkukipparin kaveri, yksi heistä jotka leffan olivat jo nähneet.

 

Sirius rantautui kauniisti pienen pienelle saarelle, jolla ruohosipulit kukkivat ja kaikenkarvainen siivekkäiden joukko touhusi kuka mitäkin: yksi tepasteli ylväänä kallion laella, toinen jurotti pesässä muniaan hautoen. Kolmas uhitteli kaikille ihan vain varmuuden vuoksi. Jos siiven saisi puristettua nyrkkiin, tuon koviksen eleet olisivat olleet aika raggarimaisia. Ei sillä että häntä kukaan olisi lähestynyt. Muuten vaan pui nyrkkiä siellä.

Kunnes... seikkailun huumassa pojat eksyivät liian lähelle raggarilinnun reviiriä. Siinä siivenräpäyksessä tuo iso lintu, hanhi lajiaan, karkasi pikkukipparin kaveria kohti kauheasti hosuen ja kaakattaen. Saaren kallioilla nähtiin huima kilpajuoksu, joka onneksemme tällä kertaa päättyi ihmislapsen voittoon... Turvassa! 

Tilanne oli sikäli hyvä, että herrat seikkailijat kutsuttiin välittömästi Angry Bird-episodin jälkeen meheville rovioburgereille ja mehulle. Vihainen lintu unohtui ja mielen kuohunta tasaantui. Tunnelma korjattu.

Illemmalla saarelta kotisatamaan ajellessamme pikkukippari kavereineen nauttivat vauhdin huumasta ja lintuvälikohtauskin oli jo muuttunut veloista saataviksi. Pohtivat siinä tukat tuulessa hulmuten, että saarella tavattiin ihan tosi elämän Angry Birdsejä. Aika jännää. Niinkuin onkin.

Usein totuus on tarua ihmeellisempää.