tiistai 31. toukokuuta 2016

Ryövärisaaren basiliskit

Ensimmäinen viikonloppureissumme Siriuksella oli onnistunut sekoitus nollasta korkealle kohoavaa seikkailutunnelmaa ja silkkaa nautintoa.


Käynnistimme koneen pilvisen harmaana ja tuulisena lauantaiaamuna. Viikko oli ollut yhtä juhlaa: aurinkoinen ja lähes helteisen lämmin ja nyt pikkuisen otsalohkossa harmitti, että viikonloppu sitten näyttäytyi kaikessa koleanvärittömässä arkisuudessaan. Mikä neuvoksi? Sama kai, kun sisustusohjelmissa: mitä et voi peittää, korosta sitä. Päätimme siis kokeilla, mikä on fiilis, kun Sirius laukkaa vähän ulompana merellä kunnon aallokossa. Että tiedämme sitten.

Suuntasimme Halliluodolle. Valkoinen merten ratsumme kiidätti meidät sinne kirjaimellisesti laukaten tuota pikaa. Nyt ei pyllertäen rullattu, vaan edettiin väellä ja voimalla. Pikkukipparit vuoroin kiljahtelivat riemusta, vuoroin näyttivät hiukan siltä, että vähempikin riittäisi.

Kaasua alas...kiersimme Halliluodon rauhallisesti - ja pari muutakin luotoa samalla. Viime kesän huippuhetkiä muistellen toivoimme, että samalla näkisimme merellä koirankuonoisia kaljupäitä, mutta herrasväki Halli päätti pysytellä tällä kertaa piilosilla. Se oli pieni pettymys pisteeksi harmaan i:n päälle, mutta vastaavasti tunnelmaa kohotti hieno Siriuksemme, joka osoittautui luottopeliksi kuoppaisemmallakin merellä. Itse koin ruorissa hauskoja woooohooooo-hetkiä, kun pääsin pari kertaa sillä lailla surffiin, että nopeus kasvoi 2-3 solmua ihan itsestään. Oli hauskaa lasketella aallon reunaa alas tukka putkella. Hieno Sirius!

Railakkaan merireissun kuohuissa pohdimme, minne leiriytyisimme viikonlopuksi. Itätuuli motivoi meitä rantautumaan saareen, jota olemme aiemmin vältelleet, koska siellä viihtyvät niin monet muutkin. Nyt kuitenkin, lonkeronvärisenä lauantaina, väkeä ei näkynyt. Me kiinnittäydyimme kalliorantaan ja keitimme hyvät kahvit.

Myöhemmin saarta tutkiessamme toinen pikkukippareista teki hienon löydön. Rantakivikosta löytyi kookas, täydellisen ehjä rantakäärmeen nahka. Meille luonnontonkijoille löytö oli kiehtova. Jokainen suomu ja piirre - jopa silmänreiät - olivat täysin ehjinä näkyvissä. Emme vielä tienneet, että löytö oli viite tämän saaren upeasta piirteestä: valtavan tiheästä rantakäärmekannasta!


Myöhemmin sää alkoi lupailemaan parempaa ja saimme saareen viikonloppuseuraksi kaveriveneemme Leaninan. Olipa kivaa! Leanina on aivan vastikään tullut kaveriperheellemme ja heillekin retki oli veneellään ensimmäinen yöpyminen.

Leanina ja Sirius Ryövärisaaren rannassa

 Tähän aikaan vuodesta ehkä mikään ei maistu niin hyvältä, kun rantakallion nuotiogrillillä valmistettu ruoka. Tällä kertaa Siriuksella tarjoltiin jogurtti-minttumarinoitua kanaa, tabbouleh'ta ja baba ganoushia.


Illan aikana käärmeennahkoja löytyi saarelta lisää... ja vielä lisää ja lisää. Pari rantakäärmettäkin nähtiin, mutta se ei ollut mitään seuraavan aurinkoisen päivän basiliskiparaaatiin nähden. 

Auringon lämmittäessä sunnuntaina kelin saaren tuulettomalla länsirannalla bikinilukemiin, käärmeitä suorastaan kuhisi rantakivikossa. Lyhyen käärmesafarimme aikana näimme yhteensä 13 toinen toistaan upeampaa rantakäärmettä. Oli mustaa, vihreänharmaata ja sahalaitaa. Kaikilla kuitenkin selvästi havaittavat keltaiset tai räikeän oranssit korvalaikut. 

Omaksi onnekseen nämä käärmeet ovat äärettömän arkoja. Etenkin nuo sahalaitaiset yksilöt saattaisivat tulla väärinymmärreityiksi. Useimmat katosivat salamana, kun huomasivat meidät, muutama rohkeampi sihisi basiliskien kieltä. Mekin niitä ihaillaksemme liikuimme kuin intiaanit kiveltä toiselle hipihiljaa hiipien. Hetki oli hieno ja vaikuttava. Upeita luontokappaleita!

Rantakäärmeen tavallinen aikuispituus on 70–80 cm. Suomen ennätykseksi mainitaan 134 cm, mutta Keski-Euroopassa on tavattu jopa kaksimetrisiä yksilöitä. Naaraat kasvavat koiraita huomattavasti isommiksi. Keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät ovat rantakäärmeen paras lajituntomerkki.
Rantakäärmeen värityksessä on runsaasti perinnöllistä vaihtelua. Tavallisia värejä ovat oliivinvihreä, harmaanvihreä, ruskeanharmaa, mustanharmaa ja musta. Selässä voi olla kirjailuna erikokoisia tummia täpliä, joskus lisäksi kyljissä vaaleita pilkkuja tai tummia pystyraitoja. Nahanluonnin jälkeen rantakäärmeen värit ovat kirkkaimmillaan. Nopeasti katsottuna väritys saattaa joskus muistuttaa kyyn sahanteräkuviota, mutta käärme, jolla on keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät on aina rantakäärme. Harvinainen rantakäärmeen värimuoto on täysin musta, tällöin keltaisia täpliä ei näy. Rantakäärmeen silmäterä on kuitenkin pyöreä, toisin kuin kyyllä, ja silmien takana on suuria kilpimäisiä suomuja, mitkä ovat hyviä lajituntomerkkejä silloin, kun tunnistettava käärme on väriltään musta. Pää on selvästi pyöreämpi kuin kyyllä, jolla se on kolmiomainen. Rantakäärme on ruumiinrakenteelta solakka ja kapenee tasaisesti hännän kärkeen saakka, toisin kuin kyy, joka on tukeva ja lyhythäntäinen käärme.


Sunnuntaipäivä kului käärmeiden katselun lisäksi leppoisissa tunnelmissa. Minä otin ilon irti auringosta silokalliolla itseäni grillaten, miesväki harrasti leipien heittelyä, tarkkuusheittoa ja pikkukipparit myös kesän vihreintä hupia: leväsotaa. Muutamilta kompastumiskolhuiltakaan ei taistelun tiimellyksessä vältytty. Poikien jalat alkavat näyttää siltä, miltä pienten seikkailijoiden  jalkojen kesällä kuuluukin näyttää. Sitä lookkia ei hankita Pleikan äärellä tasolla 1 eikä 3, vaan saarissa, metsissä,  kallioilla ja puissa tasolta toiselle hyppien.

Tämä Ryövärisaaren viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja hieno reissu, josta jäi muistoksi aurinkoisia valokuvia, laastareita pieniin polviin ja yksi upea käärmeennahka, joka päätynee vitriinitauluksi muutaman muun hienon luontolöydön viereen.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti