Ensimmäinen meripäivä Siriuksella

Kesän ensimmäinen aamu veneellä on aina yhtä ihana. Vielä kivempaa on herätä kesän ensimmäiseen aamuun uudella veneellä. Istua lämpimässä auringonpaisteessa kahvikupin kanssa ja ihmetellä uutta ihastusta. Nauttia siitä, että tilaa on hivenen lisää. Tai siitä, että edellisen päivän ahkeroinnin ansiosta vene tuoksuu vastapestyltä ja kaikki on puhdasta ja siistiä. Suunnitella pieniä hankintoja ja haaveilla suurista hetkistä ja kesäisistä seikkailuretkistä.

Me heräsimme ensimmäiseen aamuun kotisatamassamme, jonne jäimme tehokkaan siivouspäivän ja makeiden löylyjen jälkeen tyytyväisinä nukkumaan. Aamu oli upea! Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti jo aikaisin aamulla. Se tiesi hienoa meripäivää. Melkein teki mieli pulahtaa uimatasolta aamu-uinnille. Tai pikemminkin laiturilta sinne vapaan veden puolelle, ei sentään satama-altaaseen. Jätin sen nyt kuitenkin vielä tekemättä, koska meri on kylmä.

  

Rauhallisen aamiaisen jälkeen käynnistimme Siriuksen mukavasti kehräävän moottorin ("kutoskone", kuuluu tähän kai sanoa) ja käänsimme nokan kohti tuttuja vesiä. Talven jälkeen yhtäkkiä kesäiseksi muuttuneessa säässä tuntui hienolta taas olla keskellä tuttuja maisemia. Kuitenkin kaikki tuntui hieman erilaiselta nyt uudella veneellä. 

Pikkukippareilla oli ilo ylimmillään, kun ajelimme avoimilla vesillä reippaammin. Sirius on paljon nopeampi ja voimakkaampi kuin entinen veneemme. Pojat hihkuivat sohvalla seisten, kattoluukusta tuulettaen kun Sirius näytti parastaan. Kuulemma on hyvä vene ja kannatti vaihtaa. Hyvä. Pikkukippareiden mielipide on tärkeä.

Itsekin vihdoin pääsin kokeilemaan, millainen on fiilis Siriuksen ruorissa. Ja voi veljet ja siskot, vene on aivan fantastinen ajaa! En enää yhtään ihmettele kaikkia niitä positiivisia arvioita ja kommentteja, joita Sunmar 870c:stä olemme saaneet venelehdistä ja netistä lukea. Tukeva, vakaa, herkästi totteleva ja kaikin puolin asiallisesti käyttäytyvä vene on nautinto kuskille. Sirius ei myöskään pahemmin keiku tai kallistele, jos joku kävelee sivukannella tai miehistö pällistelee saman kyljen ikkunoista ulos.  

Päätimme ajaa lounaalle lähisaareen, jossa on helppo poijulaituri. Ensimmäiset rantautumiset ovat jännittäviä (allekirjoittaneelle kyllä kaikki muutkin rantautumiset) ja tuntui mukavalta aloittaa helpoimmasta vaihtoehdosta. Kaikki sujui oletetun kivasti ja mukavasti ja pääsimme tunnelmoimaan rantakallioille ja grillin ääreen. Olipa tyytyväinen olo. Niin itseemme, säähän kuin veneeseenkin.

 

Kotilaituriin rantautuminen tulikin sitten iltapäivällä märkänä rättinä vasten kasvoja. Meillä on eri venepaikka kuin Jupiterin aikana ja huomasimme, että kotisatamassamme yleisimmin vallitseva tuulensuunta on aivan syvältä tuohon uuteen ruutuun ajettaessa. Tuuli oli iltapäiväksi hieman noussut aamusta, vaikka kova se ei edelleenkään ollut. Me olimme kuitenkin kaikkea muuta kuin leppoisissa tunnelmissa rantautumisen kanssa. Joudumme uudella paikalla kääntämään veneen heti kävelyaisan taakse siten, että sivutuuli meinaa väkisin kääntää veneen perän ulos kunnon sivuluisuun, siis naapurivenettä päin. Nyt viereinen ruutu oli tyhjä, mutta ei kauheasti houkuttele kolhia tulevaa naapuria. Ja entäpä sitten, jos Kippari ei ole mukana, vaan minun pitäisi saada vene nätisti parkkiin vaikka lasten kanssa? Emme vielä keksineet, miten tuo haaste taklataan tyylikkäästi, vaikka otimme lähestymisen harjoituksen vuoksi kolmeen kertaan. Että voikin ottaa päähän!

No, uuden veneen kanssa tulee aina opettelemista. Kai tuokin ongelma ajan mittaan ratkeaa, mutta nyt juuri ei olo tunnu kauhean taitavalta. Mutta noviisejahan tässä vielä ollaan. Kai se on vaan hyvä, että aina on haasteita ja opittavaa. Täytyy vain ajatella, että kyse ei ole epämukavuusalueesta, vaan kehittymisalueesta. Tiedänpähän, mitä seuraavaksi aion oppia!